RYHMÄLIIKUNTA
Lukujärjestystä voi katsella ilman
tunnuksia (varauksiin oikeuttavat
tunnukset saa henkilökunnalta)
TUNTIEN SISÄLLÖT
Kiinteytysjumppa
Tehokas eri osa-alueiden yhdistelmä, jossa aerobinen osuus helppoa askellusta, lihakunto-osuus kiinteyttävä kokovartalotreeni sekä lopuksi perusteellinen venyttely. Sopii kenelle tahansa aloittelijasta konkariin ja etenkin kiireisen ihmisen kalenteriin. Jälkeenpäin tunnet tehneesi tehokkaan treenin unohtamatta kehonhuoltoa.
Pilates
Kehonhallintamenetelmä, jossa venytysten ja rauhallisten lihasharjoitusten avulla pyritään tasapainoon ja notkean lihaksiston kehittämiseen. Liikkeet kohdistuvat syviin lihaksiin, jotka kannattelevat asentoa ja vaikuttavat ryhtiin. Pilateksessa on tärkeä osuus oikeanlaisella hengitystekniikalla.
Jooga
Hathajoogaan perustuva ryhmäliikuntamuotoon muokattu tunti, jossa pyritään yhdistämään mieli ja keho. Vaihtoehtoiset liikkeet auttavat sinua tekemään harjoituksen juuri itsellesi sopivan haastavaksi. Joogatunnilla oma kehosi on vastuksena ja huomaat kuinka liikkuvuutesi paranee kerta kerralta lisää.
Äiti-vauvajumppa
Äiti-vauvajumppa on n. 40 minuutin pituinen liikuntatuokio, johon kuuluu lämmittely ja lihaskunto-osuus äidille ja vauvalla on hauskaa vastuksena. Vauvalle mukaan harso ja/tai alusta ja äidille vesipullo. Hinta on 5 euroa/kerta. Tule mukaan äidin ja vauvan yhteiseen liikuntatuokioon!
![]()
BODYSTEP® on yksinkertainen, tehokas ja hauska step-tunti mukaansatempaavan musiikin tahdissa. Siinä askelletaan laudalle, jonka korkeutta voidaan nostaa ja laskea. Säännöllinen treenaaminen tunneilla parantaa aerobista kuntoa, koordinaatiokykyä, vahvistaa ylävartalon ja ennen kaikkea jalkojen lihaksia. Varaa mukaan hyvät sisäliikuntaan tarkoitetut kengät, hikiliikuntaan sopivat treenivaatteet, pyyhe ja juotavaa.
![]()
BODYPUMP® on haastavaa lihaskuntoharjoittelua musiikin tahdissa. Tunti sopii sekä naisille että miehille, eli kaikille niille jotka haluavat tehdä tunnissa koko kehon treenin. Pääosa liikkeistä tehdään levytangolla ja –painoilla sekä käsipainoilla. Liikkeet ovat salitreenistä tuttuja, kuten jalkakyykky, penkkipunnerrus, maastaveto, hauiskääntö jne. Koska bodypump on yksinkertaista, pääset helposti alkuun. Tunnin tehokkuus taas takaa sen, että huomaa tulokset nopeasti. Varaa mukaan mukavat treenivaatteet, sisäliikuntakengät, pyyhe ja juotavaa.
![]()
BODYCOMBAT® on itsepuolustuslajeihin pohjautuva tunti, jonka liikkeissä näkyy mm. karate, kung-ku ja thaiboxing. Tunti tarjoaa haasteita sekä sydämelle että koordinaatiokyvylle. Mukaansatempaavan musiikin tahdissa paranee hauskalla tavalla aerobinen kunto ja lihaskestävyys. Varaa mukaan hikiliikuntaan sopivat mukavat vaatteet, tukevat sisäliikuntakengät, pyyhe ja juotavaa.
![]()
BODYBALANCE® on joogaan ja pilatekseen pohjautuva ryhmäliikuntatunti, jonka liikkeitä rytmittää rauhallinen musiikki. Jo ensimmäisen kerran jälkeen huomaat lihasjännitysten ja –kireyden vähenevän. Säännöllinen bodybalance-harjoittelu vahvistaa lihaksia ja lisää liikkuvuutta, mikä näkyy mm. ryhdin ja tasapainon paranemisena. Varaa mukaan mukavat vaatteet ja jokunen lämmin vaatekappale, jotta loppurentoutuksen aikana ei tule kylmä.
BODYVIVE® tunnilla harjoitetaan aerobista kuntoa, voimaa ja liikkuvuutta käyttäen apuna käsien välissä pidettävää pehmeää palloa. VIVE®-pallo auttaa aktivoimaan keskivartalon lihaksia ja harjoittamaan ryhtiä ylläpitäviä lihaksia samalla kun treenataan aerobista kuntoa.
ZUMBA
Hauska ja mukava tanssitunti joka valloittaa liikkujia ympäri maailmaa! Tanssityylit ja musiikki vaihtelevat latino- ja afrorytmeistä kansainvälisiin hitteihin. ZUMBAn perusajatus on, että liikkeet ovat helppoja, yksinkertaisia ja hauskoja. Näin lajiin pääsee helposti mukaan. Tunnilta lähtiessäsi sinulla on taatusti hikinen ja hyväntuulinen olo!
OHJAAJAT
Jaana Kylmänen, Fanni Rahkonen, Johanna Ojala, Mareike Vogt, Kaarina Pelttari, Elina Ponto, Miia Lillstrang
